License:
Tekijän luvalla / With the author's permission
Description:
Roolipelillisen satutunnin tarkoituksena on tarjota satutunnille osallistujille aktiivinen ja osallinen rooli satutunneille, sekä mahdollisuus vaikuttaa jännittävällä tavalla sadun tarinan kulkuun, käyttäen yksinkertaistettuja, pöytäroolipeleistä tuttuja elementtejä ja työkaluja.
Roolipelillisellä satutunnilla ohjaaja ottaa pelinjohtajan eli eräänlaisen päätarinankertojan roolin kuljettaen yhteistä tarinaa eteenpäin kertoen niistä sadussa tapahtuvista asioista, jotka eivät ole suoraan tarinan päähenkilöiden valintoja.
Mukana olevat satutunnille osallistujat puolestaan luovat tarinaan päähenkilöt vahvuuksineen ja heikkouksineen, sekä osallistuvat kerrontaan kertomalla kuinka juuri heidän luomansa hahmo reagoi tarinan kussakin vaiheessa ohjaajan kertomiin tapahtumiin.
Roolipelillinen satutunti tarjoaa mahdollisuuden saduista nauttimisen lisäksi rohkaista satutuntilaiset keksimään ja luomaan omia tarinoitaan ja näin aktivoida heitä sekä luku- että kirjoitusharrastukseen ja mielikuvitukselliseen, osallistavaan tarinankerrontaan, jossa saadaan usean mielikuvituksen koko potentiaali käyttöön samanaikaisesti, luoden samalla kiinnostava tarina ja nautittava hetki tarinan parissa.