News Archive
You can browse older news in news archive
News Archive
Dec 26, 2017
Aluksi Joensuussa järjestettiin pitkin vuotta 2017 Chronicles of Darkness – maailmaan sijoittunut kolmiosainen Joki Heijastaa Taas Tähtien Valoa – kaupunkilarpkampanja, josta kahteen jälkimmäiseen osaan osallistuin itse. Kampanja kulminoitui kolmanteen peliinsä 9.12.2017. Peleissä erilaiset yliluonnoliset olennot (ja jokunen aivan tavallinen ihminen) pyrkivät löytämään yhteisen sävelen kaikkia uhkaavaa tyhjyyttä vastaan ja rakentamaan haurasta luottamusta sellaisten olentojen kanssa, … Jatka artikkeliin Rannalla hirveän joen – urbaania fantasiaa Pohjois-Karjalassa
Dec 24, 2017
Kun Suomen roolipeliseura perustettiin kesällä, Roolipelitiedotus ajettiin yhdeksi sen pyörittämistä projekteista. Kuluneen loppuvuoden aikana tämä ei ole suurest vaikuttanut Roolipelitiedotuksen toimintaan, sillä vaikka tekijäjoukko onkin kasvanut, he eivät ole uineet mukaan SRS:n kautta. Viikon päästä tuo muutos alkaa kuitenkin näkyä. Suomen roolipeliseuran toimintaa käytännössä Kun Suomen roolipeliseuran perustamisesta puhuttiin viime keväänä, yksi sen johtoajatuksista oli […]

Dec 21, 2017
Vuoden viimeisessä uutiskatsauksessa kerron Patreon-verkkoalustan maksumuutoksesta, jota ei tapahtunutkaan ja D&D:n ennätyksellisistä myyntiluvuista. Mainitsen myös Blogosfääriin lisätyistä uusista blogeista ja ensi vuoden ensimmäisestä pelitapahtumasta. Sauvoon pelaamaan Hämeenlinnalainen roolipeliyhdistys Todellisuuspakolaiset järjestää Sauvon Ahtelassa peliviikonlopun 2.-4. helmikuuta. Tapahtuma alkaa perjantaina klo 17 ja päättyy sunnuntaina klo 14. Luvassa on kuulemma pöytäroolipelejä ja lautapelejä. Tapahtuma on avoin muillekin […]

Dec 19, 2017
Ei tarvitse olla kaikkien tuntema ropeblogaaja, nokkela roolipeliteoreetikko tai julkaissut pelisuunnittelija tullakseen α-coniin. Jos pöytäroolipelaamisen uudet tuulet kiinnostavat, ja haluat nähdä muita harrastuksen kehittämisestä kiinnostuneita, α-con on juuri oikea paikka sinulle. Kaksi vuotta sitten ensimmäisen kerran järjestetty α-con on suunnattu kaikille, jotka haluavat keskittyä pöytäroolipeliharrastuksen kehittämiseen. Alun perin yksityishenkilöiden voimin pyörineelle α-conille ei viime … Jatka artikkeliin α-Con 2018
Dec 15, 2017
Storiumin verkkosivu avattiin yleisölle jo puolitoista vuotta sitten, mutta tutustuin siihen itse vasta hiljattain. Storium-pelaaminen asettuu mielenkiintoisella tavalla pöytäroolipelaamisen ja foorumipelaamisen välimaastoon. Kerron projektin taustoista ja siitä, millaiselle pelaajalle tällainen sopisi parhaiten. Yhteistä kirjoittamista Storium on verkkopeli, jossa kukin osallistuja kirjoittaa vuorollaan yhteistä tarinaa. Pöytäroolipeleistä tutulla tavalla yksi osallistujista on kertoja, joka määrittää tarinan lähtöasetelman […]

Dec 13, 2017
Heitän tähän nopeasti ja lyhyesti pari ilmoitusta, joiden takaraja on juuri tulossa täyteen. Kannattaa siis toimia samantien, jos yhtään houkuttaa! Spektaakkelimaisista College of Wizardry ja Fairweather Manor -larpeista tunnettu Dziobak Larp Studios -firma hakee uusia työntekijöitä. Luvassa on vastuullisia työtehtäviä, jotka voivat vaatia melkoisesti matkustamista. Tärkeimmiksi kriteereiksi työhakemuksessa kuitenkin listataan avarakatseisuutta, eikä niinkään ansioluettelon mittaa. […]

Dec 5, 2017
Viime kuussa tehtiin ennätyspitkä keskusteluketju Roolipelaajien Suomi -Facebook-ryhmässä. Suomi Larp -ryhmän puolella keskusteltiin pitkästi sukupuolivähemmistöjen asemasta ja huomioimisesta larppiskenessä. Kommentoin lyhyesti myös Roolipelaajien Suomi -ryhmän asemaa, koska ryhmän jäsenmäärä ylitti muutama päivä sitten 3000 hengen rajapyykin. Voisitteko auttaa minua? Marraskuun keskusteluissa oli tälläkin kertaa runsaasti pitkiä keskusteluja, joissa pyydettiin neuvoja erilaisten pelityylien tai ongelmakohtien kanssa […]

Dec 2, 2017
Tänään YLE:n kulttuurijournalismia tuottava Kulttuuricocktail julkaisi Sari Casalin artikkelin Dungeons & Dragons opetti yhden sukupolven pelaamaan roolipelejä – löytääkö uusi sukupolvi noppien ääreen?. Artikkelissa Casal haastattelee Fantasiapelien perustajaa Lauri Tudeeria ja pitkäaikaista roolipelivaikuttajaa Mike Pohjolaa. Casal kertoo suomalaisen roolipelaamisen historiasta ja pohtii sen nykytilaa. Roolipelaamisen suosio oli 1980-luvun Suomessa korkealla tasolla mm. Dungeons & Dragonsin […]
