Millaista on käyttää silmälaseja, olla nainen, diabeetikko tai muistisairaan läheinen? Ovatko ihmisryhmät tunnistettavissa stereotyyppien perusteella, ja mikä merkitys on tiedoilla ja omalla kokemuksella toisen elämäntilanteen hahmottamisessa?

Imitaatiopeliä voidaan käyttää monin tavoin oppimisen tukena. Pelin avulla tarkastellaan sitä, miten eritaustaiset ja eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat ymmärtää toisiaan. Imitaatiopeli soveltuu eri ihmisryhmien kohtaamisen helpottamiseen ja ohjaa tunnistamaan, mitä eri ryhmät voisivat oppia omasta ja toisen asemasta.

Imitaatiopeli on satoja vuosia vanha seurapeli. Pelissä tuomari-pelaajan tehtävänä on erottaa, kumpi kahdesta muusta pelaajasta on aito ja kumpi teeskentelijä, esimerkiksi kumpi pelaajista on nainen ja kumpi teeskentelee olevansa nainen. Menetelmää kutsutaan imitaatiopeliksi, koska pelissä imitoidaan sellaista ryhmää, johon imitoijalla ei ole pääsyä ja josta hänellä ei ole omakohtaista kokemusta. Imitaatiopelin teki kuuluisaksi Alan Turing (1912–1954), joka kehitti siitä tekoälyä koskevan sovelluksen.

Imitaatiopeliä voidaan pelata itsenäisesti tai ryhmissä, osallistujia tarvitaan vähintään kolme. Kullakin osallistujalla on oma roolinsa. Tuomarin tehtävänä on kysyä kysymyksiä ja päätellä vastausten perusteella, kumpi vastaajista on aito ja kumpi imitoija. Koneen säätiön rahoittamassa Tunnetko naapurisi -hankkeessa tästä sosiaalitieteellisestä menetelmästä kehitettiin oppimista tukevia ja kohtaamista helpottavia malleja: klassista peliasetelmaa muunneltiin ja kokeilujen tuloksena syntyi pelejä, joita voi pelata

• yksin – ryhmissä
• livenä – verkossa
• reaaliajassa – asynkronisesti.

Imitaatiopeli – opas pelin järjestämiseen antaa ohjeet, vinkit ja aineistopohjat omien pelien toteuttamiseen.