News Archive

You can browse older news in news archive

News Archive

D&D, 7th Sea ja verkkosarjat
Tässä uutiskoosteessa käyn läpi muutaman uutisen, jotka koskevat D&D:n menekkiä ja uutta suuntaa. Kerron samalla kiinnostavasta artikkelista, jossa verrataan nykyistä D&D:n OGL-sopimusta aiempiin. Mainitsen myös uudesta joukkorahoitusennätyksestä. Vielä myyntiluvuista Kirjoitin aiemmassa blogauksessani roolipelien spekulatiivisista myyntiluvuista. Palaan nyt aiheeseen, koska ICv2:n uusin myyntimenestyslistaus (syksyltä 2015) on tarjolla. D&D:n kärkipaikkoja ei edelleenkään uhkaa mikään. Kolmas paikkakin näyttää […]
More >>
Ropecon 2016 ohjelmahuutelo käynnissä
Heinäkuun lopulla Messukeskuksessa järjestettävä Ropecon-tapahtuma syntyy vapaaehtoisten kehittämän ohjelman myötä. Tuttuun tapaan ohjelmanjärjestäjiä palkitaan vapaalla sisäänpääsyllä tapahtumaan koko viikonlopun ajaksi. Pöytäroolipelien pelinjohtamista lukuunottamatta ohjelmantekijäksi ilmoittautumisaika päättyy 15. huhtikuuta eli noin kuukauden verran on aikaa saada oma settinsä järjestykseen. Ohjelmahaku on tuttuun tapaan eritelty eri osa-alueisiin. Roolipelaamisen kannalta huomionarvoista on peliesittely Kokemuspisteellä ja erityisesti larpinkaltaisten freeform-pelien […]
More >>
Roolipelien menekistä ja uusista julkaisuista
James Raggi on ollut ahkerana ja saanut kaksi uutta vanhan koulukunnan Dungeons & Dragons -julkaisua valmiiksi. Kirjoitan myös muita huomioita roolipelien myyntiluvuista kansainvälisessä skenessä. Kauhua ja väristyksiä Perinteisesti kotimaiset roolipelijulkaisut on tähdätty Ropeconin yhteyteen, jotta uutuus saa mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Ropecon on toiminut myös hyvänä kirittäjänä luomistyössä. James Raggi kuitenkin elää aivan omaa elämäänsä, osin […]
More >>